Muodin vuosikymmeniä

Muoti on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana melko lailla. Jos mennään muutama kymmenen vuotta taaksepäin viime vuosituhannen puolelle, alkaa muodissa olla taas tuttuja piirteitä. Sillä kuten kaikissa materiaalisissa trendeissä, tulevat jossain vaiheessa vastaan kertaustyylit. Se tarkoittaa sitä, että jos nyt 2010-luvulla toistetaan monia 60-luvun trendejä, siirrytään seuraavaksi luultavasti luonnollisemman 70-luvun tyylin mukaiseen muotiin. Mutta mitä muoti olikaan 80- ja 90-luvuilla?

1980-luku

80-luvulla muoti oli varsin mukavuudenhaluista ja väljää. Vaatteet olivat suorastaan ylisuuria, hihat käärittiin reilusti ylös kyynärpäihin, ja kerrospukeutuminen oli in. Ylisuurta vaikutelmaa korostettiin olkatoppauksilla, suurilla puvuntakeilla ja jakuilla, sekä leveillä housunlahkeilla. Vaatteita kurottiin kasaan leveillä tai ihan kapeilla vöillä. Vyöt puettiin siis vaatekerroksen päällimmäiseksi vyötärölinjaa korostamaan. Naisten muotiin tulivat uutena jakku- ja housupuvut. Etenkin pankki- ja bisnesmaailmassa niistä tuli virallisia työasuja.

Vaatetuotanto oli kehittynyt siihen pisteeseen, että värien käyttö ja erilaiset kuvioinnit tulivat mahdollisiksi, ja niillä ilakoitiinkin oikein urakalla. Kirjavat neonvärit, liukuvärjätyt batiikkikuviot ja iloisenkirjavat suuret painokuviot olivat kaikki sulassa sovussa. Aina ei muistettu miettiä kokonaisuutta, vaan ylle puettiin vain kaikkea mikä oli uutta ja muodikasta.

Vaatteissa otettiin käyttöön uusia materiaaleja, joista esimerkiksi joustava elastaani sai aikaan ikimuistoisen jumppapukumuodin. Kuinka muodikkaita olivatkaan jumppavideot ja television jumppia vetäneet naiset värikkäine jumppapukuineen, kireine trikoineen ja muhkeine säärystimineen.

1990-luku

Siirryttäessä laman leimaamalle 90-luvulle muoti muuttui hillitymmäksi, olkatoppaukset jäivät pois ja vaatteiden värimaailma muuttui pastellisävyisemmäksi. Sanottiinkin että kun lama vei alas, hame nousi ylös. Helmat ja lahkeet lyhentyivät ja kapenivat, ja ihoa alkoi näkymään vaatteiden alta yhä enemmän. Tosin trumpettilahkeet, lappuhaalarit ja printtihupparit olivat myös muotia, hiphop-kulttuuri teki nimittäin tuloaan Suomen. Lävistyksistä tuli muoti-ilmiö, niitä laitettiin korviin useita. Napapaidan alta vilkkui monella tytöllä napalävistys.

Merkkivaatteet tekivät voimakasta tuloaan, ja niitä nuoret halusivat, vaikka rahaa ei olisi ollutkaan liikoja. Moni muistaakin, että mikään, mikä ei ollut Balls, Levis, Reebok, Adidas, Rukka tai vähintäänkin Hummel, ei ollut päälle kelpaava asuste. Vaatemerkkien ylikorostumisen vastineeksi tuli grunge-ilmiö ja muoti, joka korosti pukeutumista kierrätettyihin ja sieltä täältä haalittuihin vaatteisiin, ja kulutuksenvastaiseen elämäntapaan.