Ystävyyden tärkeä tehtävä

Meidän jokaisen hyvinvoinnille on tärkeää, että voi olla olemassa ystäviä. Ihmiset tarvitsevat toisiaan selvitäkseen, ystävät kannustavat ja tukevat elämän vaikeissakin hetkissä. Ystävyys perustuu tiettyihin lausumattomiin pelisääntöihin. Näitä pohdimme artikkelissamme ystävyydestä.

Lapsena ystävyyssuhteiden luominen on usein helppoa, ja osa lapsuuden ystävistä kulkee samaa matkaa aikuisuuteen saakka. Osa kuitenkin jatkaa niin eri suuntiin, että ystävyys tulee tiensä päähän. Joskus kuulee pohdittavan, voiko aikuisen kanssa solmia ystävyyssuhteita. Kyllä voi, vaikkakin se saattaa vaatia hieman suunnitelmallisuutta oman käyttäytymisen suhteen. Lue sivuiltamme vinkkejä siihen, kuinka pienillä muutoksilla meistä tulee helposti lähestyttävämpiä, ja mistä on mahdollista löytää uusia tuttavuuksia.

Parisuhde on kuin syvä ystävyys, mutta eri ulottuvuudessa. Läheisyyden tarve on ihmisiin sisäänrakennettu ominaisuus, ja parisuhde on yksi perinteinen tapa tyydyttää tätä läheisyyden tarvetta. Parisuhteessa on kuitenkin omat haasteensa, eikä täydellistä suhdetta tarvitse kenenkään tavoitella. Kunhan suhteessa on hyvä olla, ja tunnetasolla ollaan kumppanin kanssa samoilla linjoilla, ollaan vahvoilla. Lue aiheesta lisää!

Tutkimme myös alle 35-vuotiaiden naisten ulkonäköön kokemiaan paineita ja tulokset yllättivät. On vaikeaa uskoa, että 96 prosenttia naisista koki paineita ulkonäkönsä suhteen, ja liki puolet kertoi murehtivansa ulkonäköään päivittäin. Missä on tämän päivän kauniiden naisten itseluottamus? Pohdimme aihetta, ja haluamme kannustaa jokaista hyväksymään itsensä juuri niin kauniina kuin hän on, ilman tarvetta musertua massamuottiin muiden joukossa.

Shoppailun hyvää tekevä vaikutus

Se hetki, kun olet valinnut pitkän harkinnan jälkeen itsellesi juuri ne täydelliset kengät ja kuljet kohti kassaa. Se on hetki, jolloin shoppailusta saatava nautinto on suurimmillaan. Pitkitä tuota hetkeä. Mitä shoppailu parhaimmillaan on, ja tarkoittaako se aina ostamista? Tätä ja monta muutakin asiaa aiheesta ja aiheen sivusta löydät sivuiltamme. Tervetuloa tutustumaan!